perjantai 25. syyskuuta 2020

Takin hihojen lyhentäminen helposti

Korjaan, muokkaan, paikkaan ja kierrätän. Venytän vaatteiden käyttöikää ihan täysillä. Tässä on kuusi tapaa korjata vaate nopeasti ja helposti. 

Lyhennä takin hihat

 Tässä ensimmäisessä kuvassa takin hiha on lyhennetty. Näetkö sauman ranteen yläpuolella?


Kannattaako vaatteiden paikkaus ja korjaus

Vaatteen elinkaaren pidentäminen tuo hyvää mieltä. Joskus tuntuu, että olen paikannut aivan kaiken sälekaihdinten narusta sukanpohjiin, enkä enää jaksaisi yhtään enempää. Varsinkaan tahallaan saksilla kesähattuun leikattuja reikiä (ks. alempana kohta 2). Kuitenkin ilahdun valtavasti kun vaatetta ei tarvitsekaan heittää roskiin ja sama kesähattu menee kesästä toiseen.

Koska paikkaamisesta syntyvää hyvää mieltä ei voi tilastoida, niin otetaanpa pohdittavaksi sellaisia arvoja, joita voi mitata. Tukkimiehen kirjanpidon mukaan olen paikannut housun polvia tämän vuoden aikana 30 kappaletta. Tässä kohden voi kuvitella miten korkea pino hyviä housuja olisi mennyt roskiin, jos reiän ilmestymisen jälkeen olisi luovuttanut. Tämän päälle tulevat kaikki muut korjausompelut.

Kaikista mielenkiintoisinta olisi tietää paljonko olen säästänyt rahaa korjaamalla vaatteen uudelleen käyttöön. Koska meidän vaatteet ovat usein kierrätettyjä tai itse tehtyjä, niin summa taitaisi jäädä melko pieneksi. Tai mitenkähän paljon aikaa on säästynyt korjaamalla? Paikkaaminen on useimmiten nopeampaa kuin uuden ompelu tai ostoksille lähteminen.

Helpointa ehkä olisi seuraavaksi punnita montako vaatetta olen tänä vuonna heittänyt roskiin. Keskiverto suomalainen tuottaa tekstiilijätettä vuodessa 13 kiloa. Pääsisikö meidän perhe tämän luvun alle? Taidankin aloittaakin nyt kirjanpidon paljonko tulee laitettua tekstiilijätettä meidän perheessä roskiin. 

 

Juhlakenkien irronnut tarranauha oli helppo ommella takaisin paikoilleen.

tarrojen ompelu kenkään

 


1. Takin hihojen lyhentäminen

Tässä työtavassa ylimääräinen hihan pituus jää laskokselle hihan sisäpuolelle. Laskoksen voi myöhemmin avata ja pidentää hihan takaisin. Tämä kasvunvara on lasten vaatteessa todella kätevä ja odotankin tälle takille pitkää käyttöikää.

 

Tee näin

1. Käännä takki nurin päin ja taita hiha kaksinkerroin. Sopiva kohta lyhennykselle on kyynärpään ja ranteen puolivälissä, tässä kohden hiha ei enää kavennu niin voimakkaasti. 

2. Pujota hiha ompelukoneen vapaavarren ympäri ja ompele hihan ympäri. Sopiva kohta ompeleelle riippuu sitä paljonko haluat lyhentää hihaa. 

Huom: Koska hiha kapenee rannetta kohden, niin ompelussa jää ylimääräistä väljyyttä yläpuolen hihaan. Olen saanut syötettyä ylimääräisen väljyyden piiloon hihan alle saumakohtaan, sieltä ei pieni ruttu näy. Ommellessa yritän myös syöttää ylimääräistä kangasta venyttämällä alapuolen hihaa. Kolmas vaihtoehto on ommella ensin uusi hihasauma, joka kulkee tasaleveänä lyhennyksen kohdalla.

 

Lyhennä hihat


2. Palkeenkieli kesähatussa

Lapsi oli leikannut tuntemattomasta syystä kesähattuunsa saksilla viiltoja. Tarkoituksella tehdyt reiät ärsyttävät, mutta ei auta itku markkinoilla. Onneksi olin ommellut hatun lieriin koristeeksi perhosen ympyräharppitekniikalla. Nyt vain ratkoin perhosen irti ja siirsin sen paikatun kohdan päälle. 

 

reiän paikkaaminen vaatteessa

 

Tee näin

1. Laita reiän alle samantyylistä kangasta kuin vaate on. Ompele suoralla ompeleella edestakaisin reiän yli. 

2. Peitä parsittu kohta koristeella.

Vinkki: Koristeeksi sopivat esim. virkattu pitsiympyrä, nappi, silityskuvio, tasku, applikointikuvio, kirjontakuvio.

Tämän perhos-origamin alle voi myös piilottaa reiän.


vaatteen paikkaus


3. Repeytynyt kangaskassi

Kangaskassi oli repeytynyt sangan vierestä. 

Tee näin

1. Laita repeytyneen kohdan alle samanvärinen kangas. Ompele repeytyneen kohdan yli suoralla ompeleella edestakaisin.

2. Peitä koneompeleet koristenauhan alle. Ompele koristenauhan ympärille kehys pirteän värisellä tehostelangalla. Käytä kehyksen ompeluun kolminkertaista suoraa eli jousto-ommelta, niin  kehys erottuu vielä paremmin.

Vinkki: Repeytyneen kohdan alle kannattaa laittaa aluksi vähän isompi tilkku. Liian pieni tilkku on hankala kiinnittää reiän alle, tai se voi liikkua paikkauksen aikana pois reiän alta. Vasta korjausompelun jälkeen tilkku leikataan sopivan kokoiseksi.  


Jos kangaskassin mainostekstit eivät ole mieleen, niin tässä on vinkki miten  ne voi piilottaa Boro-kirjonnalla/ Lumisiivet blogi.


paikaa reikä


4. Housujen vyötärö sopivaksi nappia siirtämällä

Nappien siirtäminen on varmasti monelle tuttua puuhaa. Haluan kuitenkin esitellä nämä shortsit, joiden epäsymmetrinen leikkaus ja nappikiinnitys mahdollistavat koon muuttamisen joka kesäksi sopivaksi. Tavallisten housujen tai farkkujen vyötäröäkin saa pienennettyä noin 2-4 cm siirtämällä nappia.

Täällä on tarkempi ompelutarina epäsymmetristen shortsien ompelusta.


nappien siirto

 

5. Väärän pituiset olkaimet

Topin kädentiet ja pääntie olivat liian avarat. Ompelin olkasauman uudelleen 2 cm päästä. Koska tämä oli lapsen paita, niin jätin saumanvarat paidan sisäpuolelle. Näin toppia on mahdollista myöhemmin suurentaa.

Vaatteen korjaaminen

 

6. Lenkkarien tarrat eivät pysy kiinni

Ompelin pelkästään karheamman eli ns. tarran koukkupuolen tuohon kuvassa näkyvään kohtaan. Pehmeä eli lenkkipuoli oli takertuva ja toimiva.

Tee näin
Vaihda ompelukoneeseen paksumpi, nron 100, neula ja ompele vanhan tarranauhan päälle uusi tarranauha. 

Huom. Kengät kannattaa etukäteen putsata hyvin hiekasta. Näin hiekat eivät vahingossa valu ompelukoneen sisuksiin ja ompelupöytäkin pysyy siistimpänä.

Lisäys: seuraajani kertoi, että yleensä tarranauhassa väsyy ensin lenkkipuoli, koukkupuoli tarvitsee vaihtaa harvemmin. Korjaustarpeen voi selvittää ennen ompelua testaamalla pätkällä uutta tarranauhaa, auttaako lenkkipuolen/ koukkupuolen uusiminen.

 

kenkien tarranauhan vaihto


 

Sormustimen käyttö 

Juhlakenkien koristekukka tarvitsi vahvistusompeleita. Paksusta nahkasta neula ei mennyt läpi ilman sormustimen apua. Minulla onkin kaksi sormustinta, vanha mummilta peritty ja itse uutena ostettu. Ne näyttävät samanlaisilta, mutta niissä olikin pari eroa käyttömukavuuden kannalta. 

Mummin sormustin on puristettu litteäksi, jolloin se asettuu sormeen paremmin. Eihän kenenkään sormen poikkileikkaus ole täysin ympyrän muotoinen. Toinen muokkaus mummin sormustimessa oli lommolle moukaroitu kärki. Neulaa onkin tosi kätevää työntää ommellessa tuota kärjen kuoppaa vasten. Minun pyöreässä sormustimessa neula luisuu sormustimen sivulle. 

Yksi epäkohta mummin sormustimessa kuitenkin on, kaksi reikää paraatipaikalla. Mistä lie tulleetkaan, ovatko ilmanvaihtoa varten vai vahingossa tulleet? Miten se neula juuri ne reiät löytääkin ja osuu sormustimen sisällä kynnen alle. Auts! 

Johtopäätös, voisin puristaa oman sormustimeni soikeammaksi ja moukaroida kärjen lommolle, sitten minulla olisi täydellinen sormustin.

Huomasinpa Evil Dressmaker -blogissa erilaisten sormustimien vertailun. Enpä tiennytkään, että on olemassa avosormustimia, joilla saa paremmin otteen neulasta.
Sormustimet vertailussa/ Evil dressmaker-blogi


Sormustimen käyttö


Toivottavasti näistä paikkausvinkeistä on paljon iloa ja hyötyä. Ja muista että yhtä oikeaa tapaa korjata ja paikata ei ole, vaan pääasia on paikkaaminen. Anna mielikuvitukselle mahdollisuus.

 

Lisää vaatteiden korjausvinkkejä

 


Hyppäähän mukaan Kangaskorjaamon idearikkaalle käsityömatkalle

2 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä, pitää muistaa ja tarkistaa täältä sinun blogista, kun itse niitä tarvitsee, kiitos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tilkkureppu ja tervetuloa tarkistamaan korjausvinkit. Toivottavasti kuitenkin tekstiilit ja vaatteet pysyvät pitkään ehjinä, paikkaus ja korjaus ei ainakaan minulle ole niin inspiroivaa kuin uuden ompelu. Sisulla kuitenkin tartun korjauspinoon, ja aina työn jälkeen tulee se hyvä mieli.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.