maanantai 19. huhtikuuta 2021

Kierrätä rikkinäiset sukat resoreiksi

Näin värikkäitä resoreita ei kangaskaupasta löydy! Kuviollisista sukista ompelet astetta persoonallisemmat resorit lahkeisiin ja hihansuihin. Hyödynnä risan sukan ehjä varsi, älä turhaan heitä roskiin.

Ompele rikkinäisestä sukasta

 

Oli aika jolloin kaikki rikkinäiset sukat meidän perheessä heitettiin roskiin. Nykyään reikäiset tapaukset kerääntyvät kokoontumisajoihin ompelupöydälleni. Siinä ompelupöydällä risasukat saavat kuulla uuden tehtävänsä. Joskus se on Barbien paitana toimimista, joskus valeampiaispesän viran hoito. Joskus rikkinäisten sukkien kokoontumisajoissa on ruuhkaa ja sukkaparat päätyvät odottamaan vaatehuoneen hyllylle uutta elämäänsä.

Tällä kertaa hyvät tuuletusominaisuudet omaavat sukat päätyivät resoreiksi ja säärystimiksi. Reikäinen sukkaosa meni kenkälankkilaatikkoon kiillotusrätiksi ja ehjänä säilynyt varsi käyttöön.

 

Rikkinäisistä sukista säärystimet

Aikuisten sukista saa lapselle sopivan kokoiset säärystimet. Helpoimmalla pääsee, kun ompelee kaksi sukan vartta yhteen, näin ylä- ja alareunaan voi hyödyntää sukan päärmettä. Minä ompelin vielä pari kerrosta röyhelöä. Kun vauhtiin on päässyt niin voi ommella vielä ranteenlämmittimet pariksi.

Rikkinäisen sukan varret

 

Risan sukan varresta tulee värikäs resori 

Näin kaunista resoria ei saa muualta kuin sukanvarresta. Sukan varren voi ommella hihaan tai lahkeensuuhun yksinkerroin tai kaksinkerroin.

Leikkasin siksak-kuvioiset sukan varret kantapään yläpuolelta poikki. Taitoin varret kaksinkerroin ja ompelin lahkeen suuhun.  Nämä housut sukkaresoreineen ovat olleet meillä testikäytössä kahdella lapsella. Ja hyvänä ovat pysyneet.

 

Resorit rikkinäisestä sukasta
 

 

Sukkaresorit toimivat myös hihansuussa. Vaatehuoneen uumenissa odottaa vielä kukallista, kiemuraista ja raidallista sukkaresoria käytettäväksi.

Risan sukan varresta


 

Olen niin kyllästynyt reikiintyviin sukkiin

Kaupasta valitsen jo valmiiksi kivan väriset kuviolliset sukat, jotta ne voi jalostaa resoreiksi tai vaikka Barbien paidoiksi.

Käytän kotona jopa sukkiani ylösalaisin. Eli kun kantapään alle tulee ohentuma niin kiepautan ohentuman jalkapöydän päälle. Eihän se sukka niin hyvin istu, mutta ei se ole menoa hidastanut. Haaveilen ompelevani tossut kierrätetystä farkusta, jotta voin luopua sukista sisäkäytössä kokonaan.

 

Unihousujenkin lahkeet pitenivät sukkaresorilla. Hyödynsin sukan päärmeen lahkeensuuhun, joten minun ei tarvinnut ommella käännettä erikseen.  Sukkaresori on samalla joustava ja samalla napakka. Lahje pysyy nilkassa paikoillaan, eikä kipua villeissäkään unijouksuissa säärtä pitkin.

Ompele sukista

Kuulumisia uuden saippuaharrastuksen parista

Jopas luisti kevyesti tämän sukka-aiheisen postauksen kirjoittaminen. Kaksi edellistä postausta ovat käsitelleet uutta harrastustani, saippuan valmistusta. Olen kirjoittanut liki 20 sivua miten lipeää voi käsitellä turvallisesti ja miten hellävaraista saippuaa voi valmistaa itse ruokakaupasta löytyvistä rasvoista. Kirjoitusprosessissa olen kyllä oppinut valtavasti uutta lipeästä ja saippuoista, että ei se kirjoittaminen ja tiedon etsiminen hukkaan ole mennyt. Mutta on raskasta kirjoittaa tekstiä, jonka kaikki yksityiskohdat pitää olla tarkalleen oikein. 

Onhan se vähän eri asia antaa huonot ompeluohjeet, joiden seurauksena joudut ehkä käyttämään ratkojaa, kuin antaa huonot saippuan valmistusohjeet, joiden seurauksena saat lipeästä palovamman. Harkitsin jo, etten julkaise koko saippuaohjeita. Vastuu tuntuu ihan konkreettisesti painavan hartioita. Mutta olen niin kiitollinen kaikille heille, jotka ovat omia saippuakokeilujaan jakaneet somessa, että halusin kantaa myös oman korteni kekoon. Itse tehty saippua on osoittautunut heti kättelyssä lempeäksi ja olen luopunut käsirasvan käytöstä kokonaan.

Lipeämörön nujertamiseksi kirjoittamani ohjeet ovat saaneet eri kanavissa positiivista palautetta. Sydämelliset kiitokset <3
Toivottavasti saippuatekstit inspiroivat sinuakin.

Saippua perunoiden keitinvedestä


 

Kuvani varastettiin

Ja sitten vähän huonompia uutisia. Villa Nanna kirjoitti huomanneensa, että hänen blogikuviaan oli kopioitu ja päivän asut olivat myynnissä huijausverkkokaupoissa. Minäkin googletin blogini nimellä ja löysin heti parikymmentä osumaa. Vinku-Intian verkkokaupat myyvät jopa itse tehtyä vuorta takkiin. Ja Laholiiteristä voi ostaa jatkopaloja huppariin. Kaikki on kelvannut myyntiin :D  Cheat-Storesta voi ostaa ompelemani merenneitopuvun. (Linkit vievät alkuperäisiin postauksiin, en halua tukea huijareita linkittämällä heidän sivuilleen)

Nettirosvot eivät ole jaksaneet poistaa kuvistani vesileimoja (= Kangaskorjaamolla-tekstiä), joten sinänsä jäljitys on helppoa. Rikosilmoitusta tässä suunnittelen seuraavaksi. Valeverkkokauppojen tarjonta koostuu luvatta kopioiduista kuvista. Ja valitettavan moni bloggaaja on kokenut saman ikävän yllätyksen. 

Toisaalta mietin, että saako näille huijausverkkokaupoille mitään, kun yksi suljetaan niin tulee kaksi uutta tilalle. Mutta yritetään nyt laittaa edes kapuloita rattaisiin. Eihän se nyt käy, että minun kuvillani yritetään höynäyttää muita. Ja mitä useampi bloggaaja laittaa kapuloita rattaisiin, niin sitä varmemmin bisnes kaatuu.

Muistakaa olla tarkkoina verkkokaupoissa asioidessanne. Nämäkin huijaussivut olivat ihan hyvällä suomenkielellä. 


Joutsen pellolla



Tässä on lisää ideoita mitä voi tehdä rikkinäisistä sukista

 
Hyppää mukaan seuraamaan Kangaskorjaamon ompeluniksejä

6 kommenttia:

  1. :) ihana idea,Kiitos!
    minulla vain synkkiä sukkia:(,,
    mutta tuo rinsessasukat,hörsylöineen ihana;)
    ,Kiitos kun kerrot näitä vinkkejä/idiksiä.🌷
    Hyvää kevään jatkoa!🌞🌷🧦

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä joskus tulee käyttöä mustillekin sukkaresorille. Kiitos kauniista sanoistasi ja mukavaa kevään jatkoa :)

      Poista
  2. Kiitos taas tosi hyvistä ideoista! Olen tehnyt mustista sukista lapsen yövaatteiden hihoihin ja lahkeisiin pidennysresoreita, mutta en ollut ajatellut, että sukkaresoreista olisi sen kummempaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja kiva huomata että ollaan jälleen oltu saman idean äärellä :) Yövaatteissa pitkät ja sopivan tiukat sukkaresorit ovatkin paikallaan, niin hihat ja lahkeet eivät nouse pitkin käsivartta tai säärtä. Mustia sukkia olisi meilläkin iso pino, mutta odottelen ideaa vielä niille. Jos niistä saisi jotain "värikästä".

      Poista
  3. Loistava idea - kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värikkäät kiitokset. Muistahan ostaa seuraavalla kerralla värikkäitä sukkia, niin niistä on ilo hetken tallustelun jälkeen ommella resorit :D

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.