tiistai 23. elokuuta 2022

Leveälahkeiset housut ja vuorin ompelu

Onko sinulla haaveissa leveälahkeiset housut ohuesta kankaasta, mutta et kuitenkaan haluaisi että kankaasta näkyy läpi. Näin ompelet ohuisiin housuihin vuorin.

ohuiden housujen vuori

 

keskiviikko 17. elokuuta 2022

Lierihatun pienentäminen ja 4 muuta korjausta kesävaatteille

Mitäpä ehdin korjata kesälomalla? Pienensin lierihatun kuminauhalla lapselle sopivaksi. Uudistin kurahousujen lahjekuminauhat siten, ettei lahje lyhentynyt liikaa. Korotin housujen vyötäröä reilusti mukavammaksi käyttää. Ompelin lenkkareihin uudet tarrat, kun vanhat aukesivat itsestään. Vaihdoin hiuspampuloiden katkeamispisteessä olevat kuminauhat uusiin. 


Lierihatun pienentäminen

 

keskiviikko 3. elokuuta 2022

Kierrätysompelua - Rantamekko huivista ilman kaavoja

Kaavapaperini oli päässyt loppumaan, mitäpä voisin ommella ilman kaavoja? Päätin ommella isosta huivista rantamekon. Ompelua aloittaessa minulla ei ollut tarkkaa mielikuvaa millainen rantamekosta tulee. Sovittaen, muotoillen ja sauma kerrallaan mekon tyyli löytyi. Valmis rantamekko muuntuu moneen erilaiseen tyyliin, kun ylimääräisen väljyyden kerää laskoksille kuminauhalenkin avulla. 

 

Rantamekon ompelu