sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Betonikoristeita puutarhaan

Kastoinpa minäkin ensi kertaa käteni betoniin. Käsityöpajassa pääsin valmiille betonisaaville. Olipa helppoa aloittaa betonitöiden tekeminen, kun ei tarvinnut itse sekoitella jauheita ja laskea oikeita vesimääriä. Mukaan tarvitsi ottaa vain vanhoja sukkia, pehmoleluja ja kumihanskoja.

Kurssin vetäjä kertoi, että rautakaupassa kun kysyy "naisten betonia", niin saa oikean betonisäkin mukaansa. Säkin kyljessä lukee kuivabetoni S30, siitä saa tehtyä parhaiten kaikkea pientä koristetta puutarhaan tai miksei sisällekin. Betonitöiden annoin kuivua kotona kylmässä saunassa lattialla viikon ja sen jälkeen poistin ylimääräiset kumirenkaat ja kumihanskat.


Betonitonttu

Betonitontut syntyivät vanhoista sukista, eivätkä sukissa olleet reiätkään haitanneet mitään. Reiän voi paikata tilkulla, jonka leikkaa toisesta sukasta. Ompelukaan ei ole välttämättä tarpeen, tilkku vaan reiän tukkeeksi, betoni pitää sen paikoillaan. 

Sukka saksaistiin kantapään kohdalta poikki. Samalla häviävät kantapäässä olevat reiätkin. Teräosa täytettiin puolilleen betonilla ja solmittiin kiinni kumirenkaalla. Tästä tuli vartalo. Lisää betonia sukkaan ja taas kumirengas, näin tontulle muodostui pää. Lopuksi tontulle yritettiin venyttää samankokoiset varpaat ja kaikin puolin komea nenä, jotka pyöräytettiin kumirenkaalla paikoilleen.

Sukan varsiosa uitettiin betonissa ja istutettiin tontun päähän lakiksi. Hiippakohtaan solmitaan vielä yksi kumirengas. Betonitontun kuivuttua näkyvät kuminauhat voi poistaa, ja betonin alle jäävät kuminauhat saavat jäädäkin sinne.


Betoninalle

Seuraavaksi hyötykäyttöön pääsivät vanhat pehmolelut. Sinne vaan betonisaaviin uimaan ja kunnon kerros betonia päälle. 

Mitään en raaski heittää pois -tyyppiselle ihmiselle, niin kuin esimerkiksi minulle, nämä betonityöt olivat kyllä unelmien täyttymys. Melkein kaikelle tavaralle löytyy uusi elämä puutarhakoristeena. Betonisaavissa voisi uittaa vaikka mitä. Pitsiliinoista olen nähnyt tehtävän lyhtyjä, liina kuivataan pölkyn päällä kupiksi. Vanhasta kirjasta voisi tehdä ovistopparin. Sukkahousujen lahkeeseen voisi tehdä betonimadon.


Betonikädet

Saaviin jäänyt betoni kaadettiin lopuksi kumihanskojen sisään ja varsi solmittiin kiinni kumirenkailla. Minäkin sai kotiinviemisiksi viisi betonikättä. Harmi vain, että minulla oli nakkisormet ja pudotin pari betonikättä lattialle kiskoessani kumihanskaa pois. Sormethan siinä katkesivat. Suututti niin, että heitin rikkinäiset kädet roskiin, mutta olisiko tuo haitannutkaan jos puutarhakasvien seassa olisi ollut pari katkennutta sormeakin. Voisin kuvitella laittavani jonkun mehikasvin alun kasvamaan myös haljenneeseen betoniruukkuun. Särmäähän ne halkeavat vain tuovat esineeseen.

Betonikäsi

Betonikoriste


Nyt olenkin kulkenut ympäri puutarhaa ja etsinyt sopivia paikkoja uusille betonikoristeille. Tällä postauksella osallistun Pieni Lintu -blogin valokuvahaasteen, jonka teemana on kesäkuu. Kesäkuu tarkoittaa enemmän tai vähemmän puutarhahommia.

Aikaisemmin olen kierrättänyt vanhat pehmolelut kurkistusnukeiksi, vetoketjullisiksi pussukoiksi ja jääkaappimagneeteiksi.

ps. Lisää ideoita betonitöihin löytyy Lumisiivet blogista: valokuvateline ja kolmion muotoinen kirjatuki.

Kangaskorjaamon persoonalliset ja idearikkaat käsityöt löytyvät myös