maanantai 25. elokuuta 2014

Hiekkalaatikkolaiva

Mikä se on? Se on meidän pihan uusi kulkupeli. Maalasimme vanhan auton ratin sraymaalilla keltaiseksi ja kiinnitimme ratin lankun päähän. Nyt riittää lapsille tekemistä pihalla... ainakin vähäksi aikaa.

Voin todeta, että sraymaalaus on yllättävän vaikeaa. Ohueen rattiin oli hankala osua ja maali alkoi valua, vaikka annoin kerrosten kuivua välissä.

Merirosvot valtasivat jo laivan. Päässään merirosvoilla on uudet ompelemani huivit. Valkoisiin palloihin piirtelin kangastusseilla sapelin, aarrearkun ja merirosvolaivan. Toiseen huiviin piirsin käyttäjän toiveiden mukaan hunajapurnukan, Nalle Puhin ja Tikrun.

Nyt minulla on aikaa istua hiekkalaatikon kyydissä ja virkata rannekoruja ja avaimenperiä. Aikaisemmin jo vähän aloittelinkin näitä. Linkin takaa löytyy ohjelinkki.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Onkipeli

Mitä roskakorista löytyvästä materiaalista voi ommella? Facebookin ompeluryhmässä oli viime viikolla haasteena keksiä ommeltavaa roskiksen sisällöstä, jos roskis oli tyhjä avuksi sai ottaa keskeneräisiä käsitöitä. 

Ompelunurkkaukseni roskis oli tutkimushetkellä ihan tyhjä, mutta kuvittelin mitä siellä olisi voinut olla. Yksinäinen kengännauha sopi ongen siimaksi. Koukkuna toimii astiakaapista kierrätetty magneetti. Virkkasin kohon ja täytin sen saumurisilpulla.



Kuvittelin lisää mitä ompelupöydän roskiksessa voisi olla. Karkkipapereita, niistä voi ommella sateenkaaren väreissä kiiltäviä kaloja. Laitoin karkkipapereiden väliin kovikkeeksi ohuen vaahtomuovisen kengänpohjallisen. Rikkinäisten vetoketjujen vetimien avulla saa kalat tarttumaan magneettiin. Joku ilkeä tyyppi on heitellyt meidän kalalammikkoon myös piltti-purkin kansia ;)



Laitoin lankasilppua tyllikerrosten väliin. Tikkasin vapaalla konekirjonnalla tyllikerrokset kiinni. Kiristin villapuseron purkulangalla hahmot meduusan muotoisiksi. Meduusan helmaan ompelin prikan, josta se tarttuu magneettionkeen.



Tälläinen on Kangaskorjaamon onkipeli trash design -hengessä. Lopuksi vielä muistutan, että tämä onkipeli ei sovellu alle 3-vuotialle, koska se sisältää pieniä osia, jotka voivat päätyä suuhun.

Muokattu: Viikon ahkeran leikkimisen jälkeen karkkipaperikalat ovat repeilleet. Kokeilen seuraavalla kerralla päällystää karkkipaperit ennen ompelua kontaktimuovilla.

Ompelin lisää kaloja onkipeliin ja kirjoitin muutaman leikkivinkin, näet ne täältä. 


Olen ommellut karkkipapereista paljon erilaisia pussukoita/ penaaleita, näillä ohjeilla voit sinäkin ommella itsellesi penaalin karkkipapereista.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Epäsymmetriset shortsit & virkatut rannekorut

Näin tälläiset pellavashortsit, joissa oli epäsymmetrinen napitus. Halusin ommella itselleni samanlaiset.


Etsin sopivan kaavan, se löytyi Suuresta Käsityölehdestä nro 10/2001.


Leikkasin kankaat. Toispuoleinen napitus syntyi, kun leikkasin etukappaleen kaavan keskeltä halki ja lisäsin saumaan napitusvaran. En vielä tiennyt ompelenko taskuja.


Ompelin. Juuri kun alkoi olla valmista, niin kauhukseni huomasin, että olin ommellut napinlävet väärän värisellä langalla illan hämärinä tunteina. Purin kaikki viisi napinläpeä ja ompelin seuraavana iltana ne uudestaan.


Valmista tuli. Tein toiselle sivulle taskun koristeläpällä ja -napeilla.


Kaava oli oivallinen valinta näihin pellavashortseihin: Vyötärö tulee korkealla, oikealle paikalleen ja reisistä lahkeet ovat väljät. (Nyt erityisesti toivoisin, että osaisin ottaa parempi laatuisia kuvia, tämä kuva on ihan rakeinen.)


Shortsiasuani täydentämään virkkasin rannekorut :)


Pinterestin kautta löysin ohjeen virkattuihin rannekoruihin. Ensin virkataan keskelle matonkuteella ketjusilmukkaketju. Ketju reunustetaan virkkaamalla virkkauslangalla kiinteitäsilmukoita tai pylväitä. Tällä tavalla virkattua nauhaa voisi käyttää myös avaimenperäksi tai laukun hihnaksi.


Täällä on lisää samalla tekniikalla, mutta eri väriyhdistelmillä virkattuja rannekoruja. Samassa postauksessa on hieno hiekkalaatikkolaiva.