keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Nallekranssi ja muita käsitöitä yhdessä lasten kanssa tehtäväksi

Nyt keväällä lapsen mukana koulusta kotiin tulee myös paljon vuoden aikana tehtyjä ihania ja persoonallisia käsitöitä. Keräsin tähän postaukseen ideoita miten näitä käsitöitä voisi laittaa esille. Samalla esittelin muitakin käsitöitä, joita voi tehdä yhdessä lasten kanssa.

persoonallinen nalle riippumatossa kranssi


Meille kotiutuu käsitöitä koulun lisäksi myös käsityöpajasta ja käsityökerhosta. Toivoisin, että voisin ripustaa kaikki lapsen tekemät askartelut seinälle tai jollain muulla tavoin ottaa käyttöön hänen tekemänsä käsityöt. Näin voisin kertoa että arvostan hänen työtään ja olen niistä ylpeä. Lapsikin näkisi konkreettisesti, että hänen taitojaan ja työtään arvostetaan.

Väistämättä törmään kuitenkin tilanpuutteeseen. Ihan kaikille askarteluille ei seinätila riitä tai ihan kaikille käsitöille ei löydy käyttöä. Toivon kuitenkin, että muistan kehua lapsen aikaansaannoksia ja kertoa miten taitava hän on. Voinhan vaihdella esille laitettavia käsitöitä vuodenkierron mukaan.

nalle koulukäsityö


Tässä on kesäinen ja rento nalle riippumatossa -kranssi. Lapsi oli koulussa ommellut käsin nallen huopakankaasta ja kutonut riippumaton. Minä innostuin ompelemaan nallelle vaatteet ja hatun. Hattu syntyy näppärästi maitopurkin korkista ja näitä hattuja voi askarrella myös yhdessä lapsen kanssa.

Ripustimme nallekranssin oven pieleen, niin että sen näkee heti ensimmäisenä kun tulee kotiin. Kranssiin tai muuhun tervetulotoivotukseen voi käyttää lapsen tekemiä taideteoksia.


mosaiikkiaskartelua yhdessä lasten kanssa

Käsityöpajassa olemme tehneet yhdessä lasten kanssa mosaiikkitöitä. Mosaiikkitaulujen pohjana on meidän pesuhuoneen ylijäämä laattoja ja yksi vanha koristelautanen. Lapset saivat itse päättää millaisia kuvioita tekevät mosaiikkipaloilla. Tuossa vasemman puolimmaisessa taulussa on ihan selvästi höyhen. Naulasimme taulut autotallin seinään. Tarvitseehan autotallikin oman tervetulotoivotuskollaasinsa.


mosaiikkirobotti

Lapsen tekemä mosaiikkirobotti sai oman vartiopaikan vintin portailta.
Tästä postauksesta löydät lisää ideoita mosaiikkitöihin ja vinkkejä materiaaleihin.


koulukäsityö navi-navigaattori

Lapsi oli koulussa nikkaroinut Navi-navigaattorin. Tämä hahmo esiintyy Apilatien aapisessa. Tällainen pieni puutyö sopii hyvin naulausharjoitukseksi. Navi ei ole vielä löytänyt meillä lopullista paikkaansa. Nyt se on väliaikaisesti ainakin askartelupöydällä paperipainona.

Lapsen tekemiä askarteluja ja pieniä käsitöitä jaamme myös lapsen kummeille tai isovanhemmille. Lapsen itse tekemä askartelu sopii hyvin esim. nimipäiväkortiksi. Jos sinulla on hyviä vinkkejä miten laittaa lapsen käsitöitä ja askartelua esille, niin kerropa se meille muillekin.


Kokosin tähän listaan helppoja ompelutöitä, mitä lapset ovat meillä tehneet tai olleet mukana suunnittelemassa. Löytyisikö tästä teillekin kesälomalle tekemistä.

Helppoja ompelutöitä lapsille


Tämä blogiteksti jatkaa Blogisisarten Tervetuloa kevät ja kesä postaussarjaa. Huomenna on vuorossa kesäinen kuvapostaus Mitäs meille -blogissa. Kaikki teemapostaukset löytyvät kootusti Kahden talon väkeä -blogista.

Poimin tähän postaussarjan käsityöaiheiset tekstit, jotta löydät ne helposti.

Kangaskorjaamon persoonalliset ja idearikkaat käsityöt löytyvät myös

perjantai 25. toukokuuta 2018

Mosaiikkilisko ja muita mosaiikkitöitä puutarhaan

Teimme lasten kanssa käsityöpajassa mosaiikkitöitä. Innostuin tekniikasta ja pyysin kaakeliliiman vielä kotilainaan. Seuraavalla viikolla kellon ollessa viittä vaille käsityöpajan alkamisajan minä liimailin vielä mosaiikkipaloja kiviin kiinni. Kun on hauskaa tekemistä, niin aika lentää siivillä.

mosaiikkityö
Mosaiikkietana matelee kiveyksen reunustalla.


Mosaiikkiaskartelu on tosi hauskaa ja luovuuden voi päästää valloilleen. Sommittelin mosaiikkipaloista hauskoja puutarhaan sopivia lemmikkejä. Testailin mitä muita materiaaleja voisi hyödyntää mosaiikkiaskartelussa. Esimerkiksi vetoketjun vetimistä tulikin aika hauska mosaiikkikukka. 

Tekisin mosaiikkitöitä varmaan useamminkin, mutta tarvittavien erikoisliimojen ja muiden materiaalien hankkiminen tuntuu työläältä. Käsityöpajaan tämä onkin juuri sopiva tekniikka, kun yhden kaakeliliimasangon voi käyttää kimpassa. Samoin erivärisiä mosaiikkilaattoja voi hankkia yhdessä.

mosaiikkilintu
Mosaiikkilinnun siipi on tehty rikkinäisestä kaulakorusta.


Mosaiikkiaskartelun materiaalit

Mosaiikkipalat
Ostin askartelukaupasta valmiita mosaiikkipaloja. Lisäksi käytin laattoja, joita vasaroin pienemmiksi sirpaleiksi. Mitä enemmän innostuin, sitä enemmän löysin kaapeista erilaisia materiaaleja kokeiltavaksi: helmiä, rikkinäisiä ranne- ja kaulakoruja, nappeja, vetoketjuja ja vetoketjun vetimiä. Pienistä kivistä saisi myös varmasti erikoista ja elävää pintaa.

Pohjamateriaali
Pohjamateriaalina käytin kiviä, koska halusin tehdä puutarhaan koristeita. Lapset tekivät mosaiikkinsa laattojen päälle tauluiksi. Muita hyviä pohjamateriaaleja ovat esimerkiksi vanhat lautaset, taulut ja vanerin palat.

Kaakeliliima
Mosaiikkipalojen liimaamiseen käytimme Kerafix kaakeliliimaa. Liima oli valmista käytettäväksi sellaisenaan. Tuoksu oli mieto, mikä oli lasten kanssa työskennellessä hyvä asia. Valmiin mosaiikkityön voisi halutessaan saumata saumalaastilla, mutta minusta nämä työt näyttivät paremmilta ilman.

mosaiikkilisko
Mikä otus se siellä suunnittelee kiipeämistä puuhun.


Istutan näitä mosaiikkikiviä ympäri pihamaatamme: polun varteen, puun juurelle, kiveyksiin ja kiveysten reunustoille. Pari mosaiikkityötä säästän terassillekin. Ihan joka paikkaan eivät taida nämä kivet vielä riittää. Onneksi ideoita jäi vielä yli. Seuraavaksi voisin kokeilla menninkäisen ovea ja linnunpönttöä mosaiikkipaloista.

Mosaiikkikivien säänkesto on vielä arvoitus. Kaakeliliiman kyljessä sanotaan, että liima sopii sisäkäyttöön. Kaakeliliimaa ei suositella jatkuvasti veden kanssa tekemisiin, mutta Suomen kesähän on tunnetusti aurinkoinen, eikö.

Päivitys: Vuoden kuluttua voin ilokseni kertoa, että kaikki mosaiikkityöt ovat selvinneet hyvin talvesta. Osa töistä oli portailla ulkolämpötilassa, mutta säältä suojassa. Yksi mosaiikkikivi oli puutarhassa lumikinosten alla ja edelleeen limaukset ovat pitäneet.

mosaiikki
Mosaiikkikivet polun varrella.


Tämä vetoketjuista tehty mosaiikkikukka on minun suosikkini. Näitä voisi tehdä lisää. Olen perinyt mummiltani pienen hedelmäpussin verran vetoketjun vetimiä. Kyllä, luit oikein, pelkkiä vetimiä siis. Tällä menolla minunkin lapsenlapseni saavat perinnöksi samoja vetimiä. Tuon liikkuvan osan vetimessä liimasin superlujalla liimalla kukan keskustaan päin, etteivät pääse keikkumaan.

mosaiikkiaskartelu

Tällä kuvalla osallistun Pieni Lintu -blogin valokuvahaasteeseen, jonka teemana on tällä viikolla kukka.


Olen somistanut puutarhaamme enemmän ympäristötaideteoksilla kuin kukkasilla. Tässäpä on vinkit pariin kaunistukseen kesäpihaan tai terassille.

Seuraavaksi on tulossa postaus lasten tekemistä mosaiikkitöistä, kunhan saan ne ripustettua kollaasiksi seinälle.

Kangaskorjaamon persoonalliset ja idearikkaat käsityöt löytyvät myös

tiistai 22. toukokuuta 2018

Ommeltu surunvalittelukortti

Suruviestin saapuessa tulee miettineeksi millä tavoin voisi muistaa omaisia, miten kunnioittaisi lähimmäisen muistoa. Useimmiten surutaloon viedään kukkia, mutta minä haluaisin ottaa osaa suruun ja hautajaisiin jotenkin muuten kuin kukkalaitteella tai tavallisella suruadressilla. Mutta ovatko perinteet niin vahvat, että niistä ei voi poiketa?

surunvalittelukortti ommellen


Joka tapauksessa päädyin ompelemaan itse suruadressin tai surunvalittelukortin, miten sitä nyt nimittäisi. Lisäksi laitoimme kukkalaitteen verran rahana yhteisadressiin, joka löytyi vainajan kotipaikkakunnan kukka- ja hautaustoimistosta. Tämä yhteisadressi on mielestäni kätevä, sen summan omaiset voivat käyttää parhaimmaksi katsomallaan tavalla.

Aikaisemmin olen turvautunut surunvalittelukukkien sijaan myös lounaslahjakorttiin. Varmistin ensin, jotta lounaan voi ottaa myös kotipakettiin. Olen ommellut nenäliinapussukan surevalle kauniista kankaasta ja täyttänyt sen nenäliinoilla. Arvostan myös henkilökohtaista vierailua. Surutaloon ei ole välttämättä helppo mennä käymään, mutta surun hetkellä tukea ja läsnäoloa kaivataan eniten.

surunvalittelukortin ompelu



Surunvalittelukortin ompelu


Suunnittelin ensin teeman surunvalittelukorttiin: autio ranta, meri, kaislikko, joutsen ja laskevan auringon kajo. Valitsin työskentelytavaksi tilkkumaalauksen. Saksin tilkuista vapaalla kädellä muotoja ja sommittelin niitä paksun taustakankaan päälle. Kaislikkoon lisäsin langanpätkiä vanhasta lankakartasta. Erityisen tyytyväinen olen auringon kajo tilkkuun, se on käsin maalattu aikaisempaan käsityöprojektiin. Tilkkujen päälle laitoin ohutta tyllikangasta.

tilkkumaalauksen ompelu


Seuraava vaihe olikin tilkkumaalauksen ompelu. Pingotin kangaskerrokset ompelukehykseen. Laskin ompelukoneen syöttäjän pois käytöstä. Säädin piston pituuden ja leveyden nolliin. Liikuttelin käsin kangasta ompelukehyksen avulla paininjalan alla. 

Minun ompelukoneessani on erityinen bsr-tikkausjalka, jossa optinen silmä hoitaa vauhdin säätelyn. Mutta tavallisellakin ompelukoneella voi kirjoa parsintapaininjalalla ja jalkapolkimesta vauhtia säädellen.

Käytin konekirjontalankaa ylälankana, se on kiiltävää ja löyhäkierteisenä peittävämpää kuin tavallinen ompelulanka. Vahvistin tilkkujen muotoja kirjoen niiden reunoja pitkin. Kirjoin lisää yksityiskohtia; lehtiruoteja, joutsenen sulkia, auringon säteitä. Tilkkumaalaus sai kartongista kehykset.

Vinkki: You Tubesta löydät ohjevideoita vapaaseen konekirjontaan/ tilkkumaalaukseen hakusanoilla free (motion) machine embroidery.



itse tehty surunvalittelukortti


Surunvalittelukortin sisäpuolelle tulostin runon erilliselle paperille. Paperin keskitaitteen koristelin pitsinauhalla.

"Nyt illan ruskoon, auermaan,
on lento joutsenen. 
Se laskee virran hopeaan,
on aalto vilpoinen."

J.L Runeberg


Kirjekuoren askartelu


Valmis surunvalittelukortti kädessäni ihmettelin, että mistäs löytyisi tarpeeksi suuri kirjekuori. En tullut huomioineeksi tilkkumaalauksen suunnittelussa A4-kirjekuoren kokoa. Ratkaisu löytyi Suomen majakkaseuran kalenterista. Repäisin irti huhtikuun sivun, ja askartelin siitä ja vesivärilehtiön sivusta kirjekuoren. Nyt kirjekuori jatkaa kortin merellistä teemaa. Juurikin huhtikuussa saimme suruviestin ja osallistuimme hautajaisiin.

kirjekuoren askartelu


Surun määrää ei voi mitata tai vertailla


Olen oppinut elämäni aikana surusta ja vastoinkäymisistä paljon. Koettelemusten ja raskaiden elämänvaiheiden jälkeen olen pakostakin joutunut miettimään elämälleni suuntaa ja muokkaamaan ajatusmaailmaani. Mistä minä saan voimaa ja sisua jatkaa, mistä ajatuksista ja toimintatavoista minun pitää luopua. Olen opetellut pysymään pinnalla ja menemään eteenpäin.

Olen oppinut sanomaan: "Voin vain kuvitella miltä sinusta tuntuu:" Voin vain yrittää asettua toisen saappaisiin. Vaikka olisin läpi käynyt saman menetyksen kuin ystäväni, en voi silti sanoa tietäväni miltä hänestä tuntuu. Tiedän että omalle kohdalle osunut menetys tuntuu aina suurimmalta, eikä surun määrää voi mitata tai vertailla.

Tiedän että elämä on lyhyt. Oikeaa hetkeä hyvästeille ei ole. Se takia haluan käyttää elämäni tärkeiden ja merkityksellisten asioiden parissa. Jos asialle voi tehdä jotain niin teen, jos asia on vaikutusvaltani ulottumattomissa, niin siirryn eteenpäin. Pienet murheet ja vastoinkäymiset ohitan olankohautuksella. Tavaroita saa kaupasta uusia, mutta menetettyjä ihmisiä ja ihmissuhteita ei voi korvata.


Edellisestä postauksestä löydät hautajaisiin ompelemani mekon neliönmuotoisella pääntiellä pitsillä koristellen. Samalla kirjoitin millainen materiaali scubakangas on ja mihin sitä voisi käyttää.


Itsetehdyt surunvalittelukortit

 
 

Kangaskorjaamon persoonalliset ja idearikkaat käsityöt löytyvät myös

maanantai 14. toukokuuta 2018

Scuban ompelua - mekko neliönmuotoisella pääntiellä

Ompelumaailmassa on jo hetken ommeltu, pesty ja lingottu kangasta nimeltä scuba. Nyt minäkin tutustuin tähän materiaaliin ja ompelin siitä itselleni mekon. Mekon pääntielle ompelin pitsinauhan ikään kuin koruksi.

scuban ominaisuudet käytössä


Etsin kangasta hautajaisiin sopivaan mekkoon. Kangaskaupassa tutkiessani vaihtoehtoja päädyin scubaan, koska siinä oli himmeästi kiiltävä pinta. Kangas oli joustavaa, joten siihen ei tarvitsisi ommella vetoketjua pukemista helpottamaan. Metrihinta oli myös edullinen 9 €/m. Kankaan koostumus oli 95 % polyesteri / 5 % elastaani.


Mietin tähän mekkoon jotain "erilaista" pääntieratkaisua. Edellisessä postauksessa esittelinkin loimusametista tehdyn paidan, jonka juju syntyi boleromaisesta pääntiestä.  Tämän mekon juju on puolestaan neliönmuotoinen pääntie, jonka huolittelin muotokaitaleella. Reunustin pääntien valkoisella käsinvirkatulla pitsillä, joka purettu vanhasta tyynyliinasta. Kapea pitsi taipui nurkissa hyvin 90 asteen kulmaan, eikä nurkissa tarvinnut  tehdä turhia taitteita.

mekko scubasta



Scuban ominaisuuksia


Scuba on alun perin märkäpukujen materiaali, myöhemmin scubasta on kehitetty vaatetuskäyttöön sopiva materiaali. Verkkokangaskauppojen sivuilla scubaa suositellaan mm. urheilutrikoihin, leggingseihin, takkeihin, mekkoihin ja peplumhelmaisiin paitoihin.

  • Scuba on polyesteriä. Seassa voi olla lisäksi lycraa/ elastaania 4-8 %.
  • Scuba on paksumpaa kuin perustrikoo. Trikoon neliöpaino on noin 200 g ja scuban noin 260 g. Näin ollen vartalonmyötäisissä vaateissa paksumpi kangas silottelee vartalon muotoja, se on "anteeksiantava" materiaali.
  • Kankaan reuna ei purkaudu. Tätä ominaisuutta voi hyödyntää ompelussa monella tapaa: reunat voi jättää kääntämättä esim. paidan helmassa tai poimutuksissa. Saumanvarat voi jättää vaatteessa näkyviin.
  • Tekokuituna scuba on sähköinen materiaali. Huomasin että ommellessa kangas imee hyvin ompelupöydältä pölyt. Scubasta ommeltu mekko tarvitsee alushameen, ettei tarraudu jalkoihin.
  • Materiaali päästää väriä, sille suositellaan ensimmäiset pesut erillään muista vaatteista. 
  • Scuban pesuun suositellaan urheiluvaatteille tarkoitettuja pesuaineita. Ts. scuban sisältämä elastaani ei pidä huuhteluaineista.
  • Scuban neulosrakenteen sisään "onteloihin" jää ilmatilaa, joten voisi kuvitella, että kangas on perustrikoota lämpimämpää. Varsinkin kun se on paksumpaakin kuin trikoo. Mekkoni ei kuitenkaan tuntunut erityisen kuumalta tai hikiseltä. Huhtikuun lopun auringon paisteessa se oli ainakin sopivan kevyt.


mekko pitsipääntiellä


 Scuban ompelua kulissien takana:


Scuban ompelu sujui yhtä helposti kuin minkä muunkin joustavan kankaan ompelu. Ompelukoneessa ja saumurissa molemmissa oli numeron 75 pallokärkineulat.

Jälkiviisaana voin todeta, että kangas olisi pitänyt pestä yksinään useamman kerran ennen leikkaamista. Nyt pesin kankaan vain yhden kerran 40 asteessa. Valkoinen pitsi muuttui harmaaksi, kun pesin mekon ensimmäisen kerran valmiina. En anna tämän harmittaa. Päätin että eroa ei huomaa kukaan, koska pitsin alkuperäinen värisävy ei ole vieressä vertailtavissa.

Koskaan ei kannata aliarvioida naista ompelukoneen ääressä. Aloitin ompeluun perjantai-iltana klo 21:00. Mies kysyi onko minulla varasuunnitelmaa, jos en ehdi saada mekkoa valmiiksi lauantaiaamuun mennessä. Mekko oli helmapäärmettä vaille valmis puoleen yöhön mennessä. Aamulla viimeistelin helmapäärmeen, koska en yöllä voinut sytyttää valoja talon ainoan kokovartalopeilin eteen tarkistaakseni helman tasaisuuden. Onneksi materiaali oli joustava, eikä tarvinnut sitä vetoketjua ommella yöllä silmät sirrillään.

Kuten jo aikaisemmin mainitsin jotain scuban sähköisyydestä, niin mekko oli todella sähköinen. Mietin tekokuituisen alushameen ja  puuvillatrikoisten pyöräilyshortsien toimivuutta alushameena. Valinta kallistui pyöräilytrikoisiin, tämä "alushameratkaisu" olikin toimiva. Sähköisyyden poistamiseksi voisin kokeilla myös etikkaa pesukoneen huuhteluainelokerossa.


Tulossa: leggingsit scubasta 


Sanotaanko näin että en ensikerrasta ihastunut scubaan. Annan materiaalille silti toisenkin mahdollisuuden. Olen ostanut jo valmiiksi erilaatuista scubaa urheiluhousujen/ leggingsien ompelua varten. Haluan tietää onko scuba urheiluvaatteena parempi, onko se riittävän hengittävä.

Tästä voit lukea millaiset ovat scubasta ommellut leggingsit.
 

Kulissien takana sovituskuvatkin ovat.... no juuri tällaisia :D

scuban ompelu


Loppukevennys: Scubaa ommellessa tuli mieleen yksi laulu, joka sai uuden sanoituksen.

Ompelen scubaa, sävel: Kuuntelen Tomppaa

Kun ompelen scubaa
kun luulen, että muodissa oon
ja kaikki komppaa.
Pölypilven se mukaansa kerää, kerää.
Kun ompelen scubaa
ja mekko mun jalkaan kiihkeänä mukaan tarttuu,
juhliin alushameetta en mee, en mee.



Tekstin tietolähteenä käytin Kangaskapinan sivuja scubaneuloksesta.

Ompele oma onnesi -blogista voit lukea lisää mitä scuba on ja mihin sitä voi käyttää.


Tämä mekko on ommeltu hautajaisiin. Seuraavassa postauksessa kerron millaisen surunvalittelukortin ompelin omaisille muistoksi. Samalla jaan toisenkin vinkin, miten voi ommellen muistaa surevaa omaista.

Ompelin uuden vyön käytettäväksi mustan mekkoni kanssa. Käytin materiaalina vanhaa tekonahkatakkia, ja koristelin vyön hiuslaskoksilla. Täältä löydät ohjeet koristeellisiin hiuslaskoksiin ja vyön ompeluun. 


Tervetuloa seuraamaan Kangaskorjaamon persoonallisia ja idearikkaita käsitöitä

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Erilainen pääntie paitaan - kaavakokeilu

Halusin kokeilla jotain uutta ja erilaista pääntietä paitaan. Sain idean paidasta, johon on yhdistetty ikään kuin lyhyt jakku tai bolero. Boleromaiset kappaleet leikkasin erillisinä ja laskostin olkasaumaan. Lopputulos on kulmikas ja samalla avoin pääntie.

paita loimusametista


Nuorena minulla oli tapana ommella silloin tällöin pelkästään ompelun ilosta. Halusin kokeilla ja opetella uutta. Kerran ompelin mustan vartalonmyötäisen kotelomekon, koska halusin tehdä jotain trendien mukaista. En kuitenkaan käyttänyt kotelomekkoa kertaakaan.

Joskus tein kauniin kangaslöydön, josta oli suorastaan pakko ommella jotain. Muistan vaaleanpunaisen farkkukankaan, josta tein farkkutakin, mutta se varastettiin ihan uutena. Joku muukin ihastui siihen. Minulla oli ihana mummi, joka sponsoroi ompeluharrastustani, tuki ja neuvoi. 

Nykyään ompelen enimmäkseen tarpeeseen. Aikani on kortilla, joten kankailla hassuttelu ja kokeileminen ovat jääneet. Tämä paitaprojekti olikin oikein hauska välityö. Tärkeintä oli ommeltu matka, lopputuloksen onnistuminen tai epäonnistuminen ei pelottanut. Materiaali löytyi vaatekaapin ylähyllyltä, olin unohtanut sinne täyspitkän loimusamettihameen.


erilainen pääntie paitaan


Kun ei ollut pelkoa, että tuhoaisin kankaan käyttökelvottomaksi (hamettakaan ei ollut kertaakaan käytetty), niin lähdin muokkaamaan kaavoja ihan kaavojen muokkaamisen ilosta. Mitä tapahtuu jos leikkaan tästä näin tai onnistuuko tällainen laskostus?

Ompelun alkumetreillä tuntui, ettei tästä taida paitaa tulla. Ensimmäisessä sovituksessa etukappale pysyi hädin tuskin rintojen päällä ja boleron malliset kappaleet retkottivat ihan missä sattui. Hihojen kiinnittäminen ja bolerokappaleiden tikkaaminen etukappaleeseen auttoivat ja paita alkoi pysyä päällä paremmin muodossaan.

Lopputulos on minun silmääni tosi kiva. Tykkään avonaisesta pääntiestä, mutta se ei kuitenkaan tunnu liian avonaiselta, koska siinä on ikään kuin bolero päällä. Meinasin juhlia tällä synttärini pitkän kaavan mukaan, lastenvahtikin oli varattu viikonlopuksi, mutta murphyn laki iski tässä vaiheessa: oksennustauti.

Pääntien muokkaaminen

  1. Leikkasin etukappaleen yläosan omaksi kaavakseen. Katkaisin etukappaleen 4 cm kainalon alapuolelta.
  2.  Piirsin ja leikkasin etukappaleen yläosan halki kahdesta kohtaa.
  3.  Venytin kaavaa leveämmäksi, jotta saan laskoksia olkapäälle. Yksi halkeama on 3 cm leveä, joten lisäleveyttä kaavan tuli yhteensä 6 cm.
  4.  Piirsin lopullisen kaavan, olkalinjan tasasin suoraksi.

kaavan kuosittelu


Seuraavassa kuvassa näkyy miten leikkasin kappaleet paitaan. Etukappaleet tulevat 4 cm matkalle päällekkäin sivusaumassa kainalosta alaspäin.

paidan leikkaaminen


Tässä kuvassa paita on nurinpäin, jotta ompelutekniset ratkaisut erottuvat. Olalla on kolme laskosta. Etukappaleen yläreunassa on framilonnauha, jotta pääntie on napakka. Bolerokappaleet on tikattu etukappaleen päälle kiinni. Toiseen sivusaumaan ompelin kuminauhan venyttäen, jolloin paita poimuttuu epäsymmetrisesti ja helmasta tulee vino.

paidan ompelurakenteita


Erilaisia pääntiemalleja paitoihin


Tervetuloa seuraamaan Kangaskorjaamon persoonallisia ja idearikkaita käsitöitä