tiistai 29. lokakuuta 2013

Taidetta takataskussa

Ompelin toiset täsmälleen samanlaiset farkkulegginssit kuin aiemmin. Nyt tein astetta fiinimmät takataskut. Omat piirrustelutaidot loppuivat, joten otin Google-kuvahaun apuun. Taikasanaksi osoittautui "tribal". Kun sen kirjoittaa ensimmäiseksi hakusanaksi, niin löytyy sopivan yksinkertaisia kurveja kirjottavaksi. Täysosuma tuli hakusanoilla "tribal swan". Tein kirjonnan vaaleanpunaisella muliinilangalla kahdella säikeellä.
 takataskun kirjonta

Mittailin kaupasta ostettuja farkkuja ja tein istumatestejä, jotta sain sijoitettua takataskut niin, että joutsenen kuva ei hankaudu tuoliin. Uskon kyllä kirjonnan kestävän käytössä, ainakin muissa vaatteissani kirjonnat ovat kestäneet hyvänä, mutta otin varman päälle. 

Ei tuo joutsen taida paljon paidan helman alta vilahdella, mutta takataskuissa ruukaa olla jonkinlaiset tikkaukset, niin miksipä ei kerralla tekisi kunnolliset.

farkkulegginssit ommellen

Tein vielä kolmannet legginssit mustasta joustocollegesta. Niitä en kuvannut tänne blogiin, kun ne ovat aivan tavalliset. Sen verran kerron, että joustocollegesta tehdessä sain kaventaa kaavaa n. 1,5 cm, kun  college antaa myöden enemmän. Näihin farkkulegginsseihin olisi voinut laittaa 0,5 cm lisää saumanvaroja, niin mahtuisi sukkahousut alle paremmin. Täällä oli jo välillä lunta maassa.

Toiset ompelemani farkkulegginssit löytyvät yksi postaus taaksepäin. Samalla kerron myös miten selvisin ompelusta, kun kangasta oli 17 cm liian vähän housuihin.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Farkkulegginssit

ompele farkkulegginssit

Tämä pihi ompelija (kuva yllä) tilasi farkkukangasta 10 cm liian vähän. Esipesun jälkeen kangasta oli 17 cm liian vähän, mutta kyllä siitä vielä housut saatiin!

housujen leikkuusuunnitelma

Leikkasin etu- ja takakappaleet erisuuntiin. Takakappaleen haarakaari ei mahtunut kankaalle kokonaisena, joten toteutin sen jatkopalalla. Takakappaleen kaarrokkeen leikkasin kankaan sivusta kolmessa osassa. Kaarrokkeeseen tuli saumat takataskujen päälle. Takataskuihinkin kangasta riitti ja vielä jäi palanen ylikin. Kaavat Modasta 7/2013. Lahkeisiin sai lisätä pituutta 10 cm ja vyötäröä piti madaltaa.
housujen takakaarroke


Takataskuun kirjoin käsin sydämen malliset tikkaukset. Suunnittelin koukerot ihan itse. Pistelin violetilla muliinilangalla violetille pohjalle, niin kuviot erottuvat sopivan maltillisesti  Taskut ovat juuri sopiva paikka harjoitella kirjontaa. Jos kirjonta menee pieleen, niin tilalle voi leikata uuden taskun.
taskun kirjonta

Lasten housuja tehdessä haarakaareen voisi myös lisätä jatkopalan niin saisi samasta kankaan leveydestä useamman vaatekappaleen. Miettii pihi ompelija....

Seuraavasssa postauksessa on farkkulegginssien takataskuun kirjottu joutsen.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Pahaa sutta ken pelkäisi osa III

Sepe Susi vauhdissa jälleen. Ompelin lahjapaidan koossa 104. Selkään painoin kangasvärillä Sepe Suden hahmon. Perunasta kaiversin leimasimen, jolla painoin mustia jalanjälkiä. Jalanjäljet onnistuivat hienosti testitilkulle, mutta kuinka ollakaan valmiiseen paitaan sain aikaan vain sutta ja sekundaa! 
Paita edestä

Paita takaa
Kaava Ottobre -lehdestä 1/2013 Formal or Fun t-paita. Kokeilin nopeuttaa kaavojen piirtoa ja piirsin etu- ja takakappaleen kaavat päällekkäin kaavapaperille. Tässä kaavassa se onnistui kun etu- ja takakappale olivat samanlevyisiä, vain pääntien ja kädentien kaaret piti piirtää erikseen. Kangasta leikatessa sitten pitää olla tarkkana kumpaa viivaa seurailee.

Jatkosarjassa aikaisemmin ilmestyneet
http://kangaskorjaamolla.blogspot.fi/2013/09/pahaa-sutta-ken-pelkaisi.html
http://kangaskorjaamolla.blogspot.fi/2013/09/pahaa-sutta-ken-pelkaisi-osa-ii.html

Vieläkään ei ole Sepellä valmista possupaistia eli jatkoa luvassa.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Ommellut säärystimet


Ompeluystäväni lahjoitti minulle tunikastaan yli jääneet joustofroteetilkut. Mietin teenkö huivin vai säärystimet... säärystimet veivät voiton!

Ensin yhdistelin tilkkuja suuremmaksi kankaaksi. Säärystimen yläreunaan ompelin kuminauhakujan, niin säärystimet pysyvät jalassa paremmin. Sivusaumaan tein kuminauhapoimutuksen. Valmiissa säärystimissä saumat eivät kovin paljoa erotu rypytyken ansiosta. Kuminauhapoimutuksen kanssa voi lähteä myös kikkailemaan. Poimutuksen voisi ommella molempiin sivuihin, vinottain säärystimen ympäri tai pätkissä eri puolelle.
Säärystinkankaat on kasattu tilkuista.

Säärystimien ompelu jatkui... Vaatehuoneen hyllyssä ovat odottaneet vauvan villahousut jatkokäyttöä. Tämä taitaa olla jo puhki kulunut idea ommella neulevaatteesta säärystimet. Valmista tuli supernopeasti, ompelin vain kuminauhan käänteen sisään. Housujen haaraosasta voisin tehdä joskus myöhemmin pussukan ja varvasosista tulisi pipoon hyvät koiran korvat.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Peppi Pitkätossun leggingsit osa II

Innostuin suikaleleggingsien ompelusta, niistä tuli tosi makeat. Tein heti toiset ja kolmannetkin. Valikoin tilkkulaatikosta kaikki pallokankaat ja tein omalle tyttöselle raitalegginssit. Hyvä leggingsien peruskaava oli Ottobre lehdessä 6/2012. Tein koon 104 cm, ja toivon että nämä ovat sopivat ensi kesänä.



Ja ja jos tekee tytölle, niin pitäähän sitä olla myös pojalle. Potkuhousujen kaavasta tein jälleen sivusaumattoman version.



Miten ompelet ohuen ja pehmeän sauman


  • Kankaan valinnalla pystyy vaikuttamaan saumojen paksuuteen, ohuesta trikoosta tulee ohuet saumat. 
  • Kannattaa ommella kapeilla saumanvaroilla. Saumurin leikkuuleveys kannattaa säätää minimiin. Jos poistaa saumurista vasemman neulan ja ompelee kolmilankaisena, niin saa vieläkin ohuemmat saumanvarat. 
  • Saumurissa siepparilankoina voi käyttää kreppilankaa, joka tuntuu ihoa vasten pehmeämmälle.
  • Housuihin kannattaa jättää myös vähän väljyyttä, niin saumat eivät paina ihoa. Saumoja ei kannata sijoittaa juuri polvitaipeen tai istumalihaksen alle.
  • Saumat voi halutessaan tikata oikealta puolelta, jolloin ne taittuvat ja litistyvät.



Tästä linkistä näet ensimmäiset ompelemani suikaleggingsit yksivärisistä collegepaloista.


Lisäys: käyttökokemuksia muutaman vuoden jälkeen. Molemmat leggingsit ovat olleet ahkerassa käytössä sisarukselta toiselle. Lapset eivät ole huomanneet ylimääräisiä saumoja vaatteessa, eivätkä saumat ole "kutittaneet".

Polveen tullut reikä oli helppo paikata kun leikkasin reiän pois ja ompelin tilalle uuden suikaleen. Housut pidentyivätkin samalla. Samasssa postauksessa esittelen Mekkotehtaan Riine -kesämekon.