perjantai 2. lokakuuta 2015

Pienistä ja vielä pienemmistä tilkuista

Tämä on (äly-) vapaata tilkkuilua. Viivoitinta tai leikkuria ei tarvita, saumoja ei ole tarkoituskaan saada suoraan. Kankaat saavat olla eri materiaalia keskenään, jos yksi kangas loppuu, voi hyvin jatkaa toisella. Sen verran lajittelen tilkkuja, että kasaan yhteen sinisävyiset, toiseen kasaan vihreät jne... Tähän tilkkutyöhön voi myös upottaa kätevästi kaikki lyhyeksi jääneet nauhanpätkät ja parittomat napit.

Ompelin tilkkupinnasta pieniä pussukoita, noin 13 cm x 10 cm. Nämä toimivat hyvin kirjekuorina. Laitan sisälle kolikoita tai raaputusarpoja, ja ojennan sitten päivänsankarille. Päivänsankari voi sitten itse keksiä pussukalle seuraavan käyttötarkoituksen.

tilkkutyö pussukka
Yhdistin samaan kuvaan pussukoiden etu- ja takapuolen, eli kuvassa on kolme eri pussukkaa.

Vasemman puoleiseen pussukkaan tein tiheällä siksakilla kiinalaisen kirjoitusmerkin "onnea"

Tilkkupussukan ompeluvaiheet


Ohjeen numerointi vastaa kuvia alla.
Alkuvalmistelut: tilkut leikataan pitkiksi suikaleiksi tai kapeiksi suorakulmioiksi. Vasta ompelun jälkeen tilkut leikataan lopulliseen muotoonsa.

  1.  Alimmaiseksi pohjakangas, pohjakankaan päälle asetetaan ensimmäinen tilkku.
  2.  Toinen tilkku asetetaan vinottain ensimmäisen päälle, oikeat puolet vastakkain ja ommellaan. Ommel kulkee pohjakankaan reunasta vähän puolivälin yli. Punainen viiva = ommel
  3.  Käännetään ja silitetään tilkku asentoonsa. Sauma jää piiloon kankaiden väliin.
  4.  Kolmas tilkku ommellaan toiseen reunaan samoin kuin edellinen. Työn edetessä leikataan ylimääräisiä kankaita pois.
  5.  Käännetään ja silitetään.
  6.  Koristeita voi lisätä matkan varrella, jos siltä tuntuu: nauhoja, pitsejä, koristeompeleita.
  7.  Ommellaan seuraava tilkku. Tilkun voi leikata sopivan kokoiseksi vasta ompelun jälkeen.
  8.  Käännetään ja silitetään
  9.  Ommellaan seuraava tilkku.
Tilkkuja ommellaan vuorotellen kankaan molempiin reunoihin, niin kauan kunnes pohjakangas peittyy.

tilkkutyö ohje


Jatkan pussukan ompelua laittamalla vinonauhan yläreunoihin. Vinonauhaan ompelen vetoketjun kiinni. Lopuksi ompelen sivusaumat. En ompele tähän pussukkaan ollenkaan vuoria, tilkkujen pohjakangas riittää.

Tätä tilkkutyötekniikkaa voi soveltaa laukkuihin, tyynyihin, tuolinpehmusteisiin ja ihan mihin vaan.

Pussukoiden jämäpaloista tein vielä onnittelukortit tilkkumaalaus -tekniikalla. Eli pohjakankaan päälle leikataan muotoja tilkuista. Tilkkujen päälle asetetaan tyllikangas. Kaikki kangaskerrokset tikataan yhteen vapaalla konekirjonnalla tilkkujen ääriviivoja vahvistaen.


onnittelukortti tilkuista
Kissatrio

tilkkutyökortti
Prinsessan vaatekaapilla

pieni tilkkutyö
Jäätelökekkerit



Minulla on apuna ompelukoneeni Bsr-tikkausjalka kun teen näitä tilkkumaalauskortteja. Tikkausjalka tunnistaa optisen silmän avulla kankaan liikkeen ja tikkaa menemään tasaisia pistoja samalla kun ohjaan ompelukehyksellä kangasta paininjalan alla. Toisin sanoen tässä ei tarvita jalkapoljinta ollenkaan. 


Tilkkupussukoiden ja -korttien ompelussa on vielä yksi hyvä puoli: Puolat tyhjääntyvät yksi toisensa jälkeen, kun ei ole väliä minka värinen alalanka on käytössä.

pienet tilkkutyöt



Kun vauhtiin on päästy, niin tässä on lisää inspiraatiota pussukoihin ja tilkkutöihin:


5 kommenttia:

  1. Kivoja pussukoita ja onnittelukortit. Hyvä tapa tyhjätä vajaat puolat, tuota täytyykin itsekin tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Täytyy vielä lisätä, että puolien lisäksi minulla tyhjenee pääkoppa :) Nämä ovat sopivan rentouttavia ompeluita, eikä tarvitse ajatella mitään mittoja, värejä, ompelujärjestyksiä tai ylipäänsä mitään.

      Poista
  2. Wau.. Kivoja pussukoita. Huippuidea ihan pienille tilkuille.. Tätä(kin) täytyisi joskus kokeilla.. Olet kyllä kekseliäs! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset. Ota haasteeksi testata ensi kevääseen mennessä, jos osuu kohdalle joku ylioppilas tai ammattiin valmistuva :)

      Poista
  3. Hienoja. Sain joskus lahjaksi vastaavanlaisen, kovassa käytössä on kokoajan. Pikkupussukoita ei voi olla liikaa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.