tiistai 2. heinäkuuta 2019

Lehtivihreällä kuvioita kankaalle

Oletkos kuullut että lehtivihreä, kasvien klorofylli, sopii kankaan koristeluun? Tekniikka on hyvin yksinkertainen: lehti laitetaan kankaan alle ja vasaralla paukutetaan kunnes väri on tarttunut kankaaseen. Parasta on se, että homma onnistuu aina. Luontoäiti on annostellut lehtivihreää juuri sopivan määrän valmiiksi lehtiin. Vasaran heiluttelu jää vain itselle. Me teimme lasten kanssa lehtivihreällä onnittelukortteja ja pussukoita.

Kuvioi kangasta lehtivihreällä


Tutustuimme käsityöpajassa kankaan kuviointiin lehtivihreällä. Homma oli niin hauskaa, että keräsimme kotipuutarhassakin erimuotoisia lehtiä jatkaaksemme tilkkujen kuviointia.  Käytimme puuvillakangasta, koska luonnonkuituun väri tarttuu parhaiten. Työskentelyalustana meillä oli puinen leikkuulauta. Laudanpätkä tai terassin portaat sopivat myös työskentelyalustaksi. Väri tarttuu myös puuhun, joten tarvittaessa alusta kannattaa suojata leivinpaperilla. Puusta tulikin mieleeni, että lehtivihreällä voisi tehdä sisustustauluja vanerille tai puulle.


Lehtivihreällä kuvioita kankaalle



Kuvioi kangasta lehtivihreällä


Leivinpaperin päälle asetetaan lehti, lehden päälle kangastilkku. Sitten vasaroidaan koko lehti kauttaaltaan. Työskentelyyn voivat herkkäkorvaiset varustautua kuulosuojaimilla :) Kangas muuttuu sitä mukaa vihreäksi, kun vasaran iskut osuvat kohdilleen. Kun kangas on päällimmäisenä, niin kankaasta näkee läpi mihin vihreä väri on tarttunut ja mihin pitää vielä tähdätä vasaralla lisää.

Lopuksi liiskattu lehti irrotetaan kankaasta. Voikukan lehti irtoaa kuin tarra arkista, mutta jotkut hennommat lehdet saattavat istua tiukassa. Jos sinulle käy niin kuin minulle, että pietaryrtin hento lehti takertuu kankaalle, niin odota rauhassa lehden kuivumista. Kuivunut lehti on helpompi rapsuttaa kynnellä tai veitsen kärjellä irti.

Lehtivihreä askartelu

  • Kokeile erilaisia lehtiä ja varsia. Eri kasveissa on eri sävyistä vihreää.
  • Leikkaa isosta lehdestä jokin hauska muoto, jonka vasaroit kankaalle. 
  • Yhdistä lehtiä isommaksi pinnaksi tai kuvioksi. Rytmitä pintaa, hassuttele ja hullaannu.
  • Jos vasaroita ei riitä kaikille, niin tasainen kivi ajaa asian.

Kankaankuviointi lehtivihreällä

Miten lehtivihreä kestää pesua kankaassa


Olen testannut vasta yhden tilkun pesemistä, sen vihreä kuvio muuttui pesussa ruskeaksi. Joten lehtivihreän pesunkestävyys ei vaikuta hyvältä. Tämä tekniikka sopii sellaisiin tuotteisiin, joita ei ole tarkoitus pestä. Tai valitse sellainen tuote, jossa ei haittaa vaikka kuvio muuttuu ruskeaksi.

Lehtivihreällä kuvioidun kankaan voi ommella


Lehtivihreän pesutesti


Minä käytin yhden lehtivihreätilkun pussukkaan, sitä pestään harvoin. Toisesta tilkusta tein onnittelukortin. Lehtivihreästi tuli kuin itsestään sammakko.

Lehtivihreä kangasväri

Onnittelukortti lehtivihreällä


Kannattaa kokeilla myös nokipainantaa. Kasvin lehdet ikuistetaan paperille tai pahville noen avulla.  Nokipainantaa voi tehdä myös ulkona tai terassilla kesän kunniaksi.

Nokipainanta



Innostu lisää kasveillä värjäämisestä ja kokeile villalankojen värjäämistä kastikkailla. Kastikkaat ovat heinäkasvisuku, sinunkin pihastasi todennäköisesti löytyy kastkkaita, ne ovat leisiä koko maassa.


Hyppäähän mukaan Kangaskorjaamon idearikkaalle käsityömatkalle.


28 kommenttia:

  1. Mienkiintoinen menetelmä. Kauniita tuotoksia.
    Täytyy varmaan kokeilla muksujen kanssa jonakin "Mitä mä tekisin-päivänä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti Kaija :) Kokeilkaa ihmeessä. Jos me jaksamme lasten kanssa paukuttaa tarpeeksi erilaisia tilkkuja niin koitetamme tehdä viirinauhan.

      Poista
  2. Onpas jännä idea, ei ole tullut mieleenkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos riitta k :) Ihmettelin itsekin miksen ollut kuullut tästä ennen, lehtivihreällä kankaan kuviointi on niin hauskaa, halpaa, nopeaa ja helppoa :D

      Poista
  3. Tämä on tuttu tekniikka, joskus kauan kauan sitten myöskin tätä tehneenä. Nokipainanta sensijaan oli aivan uusi juttu.
    Hienoja tuloksia molemmilla tekniikoilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Qaws :) Minä innostun heti kysäisemään, että mitä teit kankaasta, jossa oli lehtivihreä kuvioita?

      Poista
    2. Kasseja, vähällä käytöllä (eli melkein koriste) olevia tyynyliinoja ja käsipyyhkeitä. Kuten totesit, ei pesukone ole ihan näiden tuotteiden paikka.

      Poista
    3. Kiitos vinkeistä Qaws. Kassit voisivat olla meillekin hyvä vaihtoehto.

      Poista
  4. Kiva idea, koulussa jompi kumpi pojista on tehnyt jotain tuollaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniit kiitokset Pieni Lintu. Koulun käsityötunneille ja kuvataiteeseenkin tämä lehtivihreällä kuvionti sopii mainosti. Valmista tulee nopeasti ja ihan varmasti kaikki onnistuvat.

      Poista
  5. Olen joskus tehnyt tuommosta jossain kesäleirillä. Pitääpä tehdä tuon nuorimmaisen kanssa joku päivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi VillaNanna :) Kesäleirillekin lehtivihreätyöskentely sopii hyvin, koska tässä ei tarvita kovin kummoisia välineitä. Mää nään jo teidän kahvipöydässä kankaiset servetit, jotka on tehty lehtivihreällä. Ihan hyvin samoja servettejä voi käyttää vaikka kuviot muuttuisivat ruskeiksi pesussa.

      Poista
  6. Thanks :) I find it interesting too. There is so much green leaves to choose from, and every time you have a different kind of print.

    VastaaPoista
  7. Wau! Tätä täytyy kyllä ehdottomasti kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja mahtavaa että sielläkin innostutaan kokeilemaan lehtivihreällä taiteilua :D

      Poista
  8. Kiva tekniikka ja olen kokeillut molempia tilkkukurssilla, täytyypä muistaa kokeilla tänä kesänä tuota lehtivihreällä kuvioimista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Tilkkureppu. Tästä tulikin heti mieleen, että seinälle ripustettavaan tilkkutyöhön sopisivat lehtivihreällä tehdyt tilkut. Seinävaatetta kun ei pestä usein.

      Poista
  9. Tämä on ihan uutta minulle. Luonto muuntuu moneksi!

    VastaaPoista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos, nyt vaan lehtiä etsimään ja vasaroimaan kuvioita :D

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitokset Marie :) Lehtivihreällä saa vaikka mitä aikaan, vielä jäi kytemään idea viiristä joka oli toteutettu tällä tekniikalla.

      Poista
  12. Olipa kiva päivitys! Kiitos ideasta! Tuo sammakko on varsin hauska. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniit kiitokset ja ole hyvä :) Nyt kesällä olisikin hyvä tehdä pieni varasto lehtivihreällä onnittelukortteja. Joten varautukaa, ensi talven onnittekortit ovat täynnä krokotiileja, sisiliskoja ja muita vihertäviä eläimiä.

      Poista
  13. Heips,

    Onnistuuko tämä ruska-aikaan? Onko värin irtoaminen kiinni lehden "tuoreudesta"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kuvion syntymiseen tarvitaan lehden lehtivihreää, joten onnistuu vain vihreillä lehdillä. Toisaalta tämä kasvipainanta onnistuu jollain kukilla esim. orvokilla, hiirenvirnalla. Joten en nyt satavarmasti sano ettei onnistuisikaan, mutta epäilen.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.