perjantai 16. elokuuta 2019

Kirjan päällystäminen kankaalla

Kyselin lapselta monena päivänä koulun jälkeen: "Tulikos kirjoja päällystettäväksi?" Tänä vuonna ajattelin olla kaukaa viisas ja tehdä kirjoihin kankaiset, vaihdettavat kannet. Hyvästi kupruilevat kontaktimuovit. Tervetuloa pitkäkestoiset kangaskannet. Samalla ohjeella voit ommella kannet myös vihkoon tai kansioon.

ompele kirjan kannet




Kierrätettävät kirjan kannet


Ajattelin ommella oikein pitkäikäiset päälliset kirjalle. Valitsemme sellaiset kankaat, että ne ovat lapselle mieluiset hänen kulkiessaan koulutaivalta luokalta toiselle.  Yritämme ottaa jo etukäteen huomioon muodin vaihtelut ja valita aikaa kestäviä kankaita. 

Luokalta toiselle käytetään yleensä samaa kirjasarjaa, joten kankaiset kirjan kannet voi vaihtaa seuraavana syksynä uuteen kirjaan. Ompelin kankaiseen päälliseen kristallimuovista taskun, jonka sisään voi pujottaa kirjan nimen ja lapsen nimen. Kun kirjan kannet periytyvät nuoremmalle sisarukselle, niin taskuun voi vaihtaa sisaruksen nimen.

päällystä kirja kankaalla

Ompele kirjan kannet

Tarvitset puuvillakangasta n. 30 x 80 cm. Jos käytät joustavaa kangasta niin silitä taustalle kudottu tukikangas.

1. Mittaa tarvittavan kankaan leveys = etukansi + kirjan selkä + takakansi + 2 x 3/4 kirjan sisäkannesta.
Mittaa kirjan korkeus huolellisesti millimetrin tarkkuudella. Lisää kaikkiin reunoihin 1,5 cm sauman- ja päärmeenvarat.

2. Leikkaa kangas ja huolittele reunat.

3. Ompele yksitaitteiset käänteet lyhyisiin sivuihin. 

Tässä välissä kanteen voi ommella taskun kristallimuovista, jonka sisään voi laittaa kirjan omistajan nimen. Ohje ompeluun on alempana.

4. Taita molemmista reunoista kangas kaksinkerroin oikeat puolet vastakkain kirjan sisäkannen verran. Katso kuva alla. Kirjan kannet jäävät "taskujen" sisään. Tässä vaiheessa kirjaa voi sovittaa kansien sisään ja tarpeen mukaan kansien leveyttä voi säätää. Jos kangas jää liian tiukalle, niin kirjan kansi ei sulkeudu.

5. Ompele ylä- ja alareunat. Kuvassa mustat viivat ovat ompeleita. Jätä pari milliä väljyysvaraa, jotta kirjan kannen pujottaminen taskuun onnistuu. Saumanvaratkin tarvitsevat hieman tilaa. Jos kirjan tai kansion kannet ovat paksut, niin jätä n. 0,5 cm väljyysvaraa. Jos kansista tuli liian väljät, niin ompele uusi ommel edellisen viereen. Paljon keljumpaa on purkaa, jos kansista tulikin pienet.

ompeluohje kirjankansiin

6. Ompele kansien ylä- ja alareunaan sisätaskujen väliin käänne. Kuvassa mustat viivat kuvaavat ompeleita.

kirjan kansien ompelu


Tältä näyttävät valmiit kirjan kannet sisäpuolelta.

kirjan päällystäminen kankaalla

Taskun ompelu kristallimuovista

Huolittelin kristallimuovin reunat vinonauhalla. Tein itse puuvillakankaasta sopivan värisen vinonauhan. Ompelin vinonauhan pään pitkälle ja taittelin sen rusetille. Näin sain siististi vinonauhan alku- ja loppupään. Toisin sanoen en jaksanut ommella vinonauhaa oikea oppisesti yhteen aloitus- ja lopetuskohdasta. Mietin myös napin ompelua, jonka alle piilottaisin vinonauhan alku- ja loppukohdan.


Jos sinulla ei ole kristallimuovia, niin kokeile sen sijaan muovitaskusta leikattua palaa. Kristallimuovin tai muovitaskun palasen voi ommella myös suoraan kankaalle pitkällä piston pituudella. Minä halusin vain koristeellisemman ilmeen.

Kristallimuovia voi käyttää myös karkkipaperipenaaleiden ompeluun.


Muita kierrätysmateriaaleja kirjan päällystämiseen 


Kun oikein rupesin miettimään kodin tavaroita, niin keksin monta asiaa millä koulukirjan voisi päällystää halvalla ja kierrättäen. Tulevina vuosina emme siis aio ostaa kontaktimuovia, kerran korvaavia asioista jo valmiina. Samalla kirjan kansista tulee kauniit ja omannäköiset. Nämä materiaalit kiinnittyvät hyvin teipin pätkillä, joten ompelua ei tarvita
  • paperiset lahjakassit
  • vanhat seinäkalenterit
  • aikakauslehti
  • pakkauspaperi
  • vesivärityslehtiön paperi, siihen voi piirrellä tunnin aikana ajatusten virtaa samalla kun kuuntelee mitä opettajalla on asiaa.
  • värityskirjan sivut, kannattaa valita niitä kirjoja, joissa on vähän paksummat sivut
  • hyllypaperi
  • ylijäämä tapettirulla
  • juliste

Ensimmäisen kouluviikon kuulumiset


Ensimmäisellä kouluviikolla tuli vain yksi kirja päällystettäväksi.  Sen lisäksi eskarilainen toi tuliaisiksi oksennustaudin. Me muut yritämme lääkitä itseämme vanhan kansan tapaan valkopippureilla. Nielaisemme kymmenen kokonaista valkopippuria vesilasin kera. Lapset ottavat pienen annokset, 5 pippuria.

Vielä emme ole onnistuneet todistamaan valkopippureiden tehoa, koska se on aika vaikea tietää auttoiko valkopippuri vaiko ei. Jos me aikuiset emme saa tartuntaa, niin tulee helposti todettua, ettei se ollutkaan oksennustautia. Jos koko perheellä on vatsanpuruja, niin silloin puolestaan toteamme, että taisimme ottaa valkopippurit liian myöhään. Pippurit pitää nimittäin ottaa heti, kun on olemmassa oksennustaudin uhka. 


Astetta makeammat kirjankannet voi ommella karkkipapereista ja kontaktimuovista, katso tästä ohjeet.

Sormustin -blogissa on myös innostuttu päällystämään koulukirjat kankaalla. Jos sinäkin innostut aiheesta, niin katsopa Sormustin -blogista lisää vinkkejä, miten kierrätyskankaita ja tilkkuja voi hyödyntää kirjan kansien ompelussa.



Hyppäähän mukaan Kangaskorjaamon idearikkaalle käsityömatkalle.


2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Raisa <3 Minäkin viimein tartuin tähän ideaan, onhan näitä kirjan kansia ommeltu jo ennenkin.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.